Talous hiipuu. Suomen Pankki varoittaa jo talouden mahdollisesta supistumisesta kuluvalla vuosi­neljänneksellä

Viime aikoina keskusteluja ovat värittäneet Brexit, Trumpin kauppasota, Italian pankkikriisi. Venäjän pakotteista ei enää juurikaan kirjoiteta mitään.  Hyvin menee, mutta silti synkkiä pilviä jo maalaillaan talouden taivaalle. ”Pessimisti ei pety” pitää taas paikkansa. Ikävää miten suuri vaikutus maailman talouteen on arvaamattoman Trumpin lausahdoksilla Twitterissä. Ymmärrän hyvin, että työurat ovat yhä pidempiä, mutta Trump voisi jo kaikessa rauhassa keskittyä pelkästään golfin pelaamiseen.

Suomen Hypoteekkiyhdistys Hypo arvioi talouskatsauksessaan, että tämän vuoden osalta Suomen nousu on nähty ja loppuvuonna Suomi kääntyy taantumaan talouden supistuessa lievästi. Hypo ennustaa, että Suomen talouskasvu on tänä vuonna 1,3 prosenttia. Hypon mukaan ensi vuotta on poikkeuksellisen vaikea ennustaa. Yhdistyksen mukaan ennakoivat indikaattorit lupaavat haurasta kehitystä ja pidempiaikaista ennustamista vaikeuttavat erityisesti poliittinen riski, kauppasota sekä keskuspankkien toimet ja negatiiviset korot. Ensi vuoden osalta Hypon ennuste näyttää tasan prosentin kasvua, koska kansainvälisen politiikan ajankohtaiset epävarmuudet siirtyvät uuteen aikaan: brexitiin odotetaan jonkinlaista ratkaisua ja Yhdysvalloissa vietetään vaalivuotta.

Jos euroalue luisuu taantumaan Saksan, Italian tai brexitin vetämänä, ei Suomikaan selviä kuivin jaloin, Hypo arvioi.” kirjoitti YLE uutiset.

Herkullinen uutinen! Negatiivisuus lisää negatiivisuutta. Toivottavasti talouden noususta kirjoitetaan yhtä paljon ja samalla antaumuksella.

Viime marraskuussa huomasin, että yrityksiä alkoi vaivata jonkinlainen epätietoisuus tulevaisuudesta, rekrytointeja siirrettiin eteenpäin. Puheet ja kirjoitukset olivat luoneet epävarmuutta. Menetettyä aikaa ei saa takaisin eikä menetettyä kauppaa. Eräs asiakas kertoi, että menetimme juuri suuren asiakkaan UK:sta, joten emme palkkaakaan vientipäällikköä. Kysyin, että eikö juuri sen takia voimaa nyt tarvittaisi enemmän uusien korvaavien asiakkaiden etsintään?

Jos kauppa on tiukassa, niin täytyy toimia tehokkaammin ja laajemmin kääntäen kaikki kivet. Ilman resursseja se ei onnistu.

Moni yritys miettii talouden hieman kyykähtäessä, että nyt henkilöiden rekrytointi muuttuu helpoksi. Väärin ajateltu. Headhunteria tarvitaan hyvänä ja huonona aikana.

Hyvät ihmiset ovat huonoinakin aikoina töissä, ja heistähän me olemme kiinnostuneita – eikö totta? Epävarmuuden vuoksi he ovat usein haluttomia hakemaan uutta paikkaa, sillä onhan kuuden kuukauden koeaikakin aikamoinen riski epävarmassa tilanteessa. Jonkun täytyy käydä vakuuttamassa heidät – se juuri on Headhunterin työtä.

No jos sinne taantumaan sitten oikein todella vaivutaan ja edessä ovat YT-neuvottelut. Joudutaan luopumaan hyvistä henkilöistä mikä on aina harmittavaa. Hyvä työnantaja toimii silloinkin vastuullisesti. Työttömäksi saattaa joutua henkilö, joka ei ole koskaan työuransa aikana hakenut yhteenkään työpaikkaan puhumattakaan, että hänellä olisi CV valmiina. Sellainen henkilö tarvitsee apua ja vastuullinen työnantaja tarjoaa sitä hänelle.

Mikäli yritys joutuu irtisanomaan työntekijöitä tuotannollisista tai taloudellisista syistä, yli 30 henkilöä työllistävien yritysten on kustannettava irtisanotuille työntekijöille työllistymistä edistävä valmennus. Tämä koskee niitä työntekijöitä, jotka ovat työskennelleet yrityksessä vähintään viisi vuotta. Valmennuksen arvon on vastattava työntekijän yhden kuukauden palkkaa. Velvollisuus on osa ns. muutosturvaa, jolla pyritään lieventämään irtisanomisten vaikutuksia ja helpottamaan työntekijöiden uudelleen työllistymistä.

InHuntin Placemet-palvelut  Yksilö- ja Ryhmäpalveluna – tarjoavat hyötyä työntekijälle ja toimeksiantajalle.

  • Valmennuksen tavoitteena on auttaa kohdehenkilöä työllistymään hänelle mielekkäisiin tehtäviin
  • Tukee ja nopeuttaa merkittävästi henkilön uudelleen työllistymistä
  • Helpottaa tulevaisuuden rekrytointeja -> yritys saa parhaat osaajat myös jatkossa
  • Vähentää riskiä joutua oikeudellisten toimenpiteiden kohteeksi -> Säästyy aikaa ja rahaa
  • Tyylikkäästi hoidetun työsuhteen päättämisen jälkeen asiakas voi tavata lähteneen henkilön myös tulevaisuudessa -> toimittajana, asiakkaana, esimiehenä…
  • Vaikutukset jäljelle jäävään henkilöstöön saadaan minimoitua -> riski parhaiden lähtemiseen pienenee
  • Riskiä negatiiviseen julkisuuteen saadaan pienennettyä -> asiakkaiden mielikuva
  • Eettistä yritystoimintaa – myös silloin kun yhtiö on vaikeassa tilanteessa

Joskus organisaatiossa on henkilö, josta halutaan eroon, jotta muu organisaatio voisi paremmin. Tällaisella henkilöllä on useimmiten vielä paljon annettavaa jossain toisessa organisaatiossa, jonka toimintaan hän sopii ja luiskahtaa paremmin.

Jos henkilö ei suostu lähtemään rahallakaan ja on riski joutua laittoman irtisanomisen tilanteeseen, niin silloin kannattaa pyytää meidät apuun. InHuntin SafePlacement on oiva ratkaisu; otamme henkilön hänen suostumuksellaan meille töihin. Hän on pois organisaatiosta ja yrityksen menestymisen kannalta kriittinen paikka voidaan täyttää uudelleen. Hyvin usein on kysymys siitä, että ihmiset eivät halua joutua työttömäksi ja ymmärtävät kuinka nopeasti puoli vuotta tai vuosi kuluu, jonka yritys lupasi maksaa kotiin. Sitä paitsi on paljon helpompaa hakea töitä silloin, kun on vielä itse töissä!

Hyvää syksyä kaikille ja toivottavasti taloutemme piristyy!

Kirjoittaja on

Jari Luoma, Headhunter Vaasasta.

Photo by  Tilastokeskus